fssuomi.net

Need for Speed: Underground 2

Need for Speed -pelisarja on maailman myydyin. Monesti ajopelien klassikoista puhuessa mainitaan myös Gran Turismo -sarja, joka ehdottomasti on kaikessa realistisuudessaan ja pelattavuudessaan oman alansa aateleita. Kuitenkin Need for Speed on viihdyttänyt pelaajia jo pidempään, ja kyseisen sarjan pelejä on myyty melkein kaksi kertaa enemmän kuin GT-sarjaa.

Pelit olivat alun perin arcade-mallisia. Ne siis keskittyivät enemmän pelattavuuteen kuin realistiseen käyttäytymiseen. Need for Speed on julkaissut 2004 ilmestyneen Underground 2 -osan jälkeen useita jatko-osia, mutta sarjasta pitäville tämä oli ehdottomasti yksi parhaista. Muiden NFS-pelien tapaan on Underground 2:ssa auton virittäminen on keskeisessä osassa. Sillä tavalla se edustaa erilaista koulukuntaa kuin kilpailevien valmistajien pelit.

Underground 2 -osaan tuotiin uusia mahdollisuuksia, jotka olivat aikanaan alan huippua. Pelissä oli ensinnäkin mahdollisuus ajaa autoa vapaasti ympäri kaupunkia. Tämä oli suuri muutos aiempiin peleihin, joissa juoni oli huomattavasti suoraviivaisempi ja kisoihin keskittynyt. Underground 2 toki tarjoaa pelaajalle myös visuaalisesti esitetyn juonen, joka nykyään on ehdottomasti pelisarjan tunnusmerkkejä. Vapaus verrattuna sen edeltäjiin oli sen suuri harppaus. Nyt pelaajan pitää ajaa kilpailukohteisiin sen sijaan, että kilpailut valittaisiin vain valikosta.

Pelin driftaus eli sivuluisu myös kehittyi huomattavasti, sillä alan kilpailuihin osallistuu Underground 2 -osassa myös muita kilpailijoita. Se oli uutuus verrattuna pelisarjan edeltäjiin, sillä niissä driftaus tapahtui yksinäisesti. Vaikka osa alkaakin jo olemaan vanha, on se ehdottomasti sarjan suurimpia klassikoita, ja se voi yhä nykypäivänä tarjota mielekkäitä pelikokemuksia.